1. maaliskuuta 2017

Suomi 100 v. ja Pentik 45 v.


Suomen juhlavuonna järjestetään monia hienoja tapahtumia ympäri Suomea. Yksi näistä tapahtumista on Helsingin Taidehallissa järjestettävä Anu Pentikin taidenäyttely.
Anu Pentikin Kolme tilaa-näyttely juhlistaa hänen pitkää uraansa keramiikan parissa.
Kaikki näyttelyssä esillä olevat työt ovat uusia teoksia, joten kannattaa ehdottomasti käydä paikan päällä, jos siihen mahdollisuus on.
Näyttely on avoinna 11.3-14.5.2017, paikkana Helsingin Taidehalli.
Lasisydämet, Pentik
Pentikin hieno tarina sai alkunsa Posiolta helmikuussa 1971. Vuonna 1974 avattiin maailman pohjoisin keramiikkatehdas ja 1976 Pentik avasi ensimmäisen Helsingin myymälänsä Esplanadille. Samana vuonna on suunniteltu suuren suosion saanut Hiisi-kuppi, mitä löytyy myös Ajattomien astioiden valikoimasta.
Hiisi, Pentik (kuva lainattu: www.pentik.com)
Nykyään Pentik on kansainvälinen sisustusmyymäläketju, vaikkakin heidän oma keramiikkatehdas sijaitsee edelleen Posiolla ja tuo ripauksen pohjoista tyyliä kauniisiin astioihin ja sisustustuotteisiin.

6. helmikuuta 2017

Keräilijöiden aarteita

Tässä muutama poiminta kuvien muodossa keräilijöille ja aarteiden metsästäjille Ajattomien astioiden valikoimasta:
Keramiikkanukke, Kupittaan Savi





Koristelaatta, Kupittaan Savi
Ylimmässä kuvassa on Kupittaan Saven harvinainen keramiikkanukke, jonka on tehnyt Orvokki Laine. Nuken vieressä Kupittaan Saven valmistama koristelaatta, molemmat teokset ovat signeerattuja.

Purjehtivat Kauppalaivat, Arabia
Arabia valmisti yllä olevan kuvan Purjehtivat kauppalaivat-koristelautasia 5000 kappaletta, tämän lautasen numero on 570.

Arabian kädenjälkeä ovat myös nämä hauskat tuhka-astiat ja suolakipot, jotka Heikki Orvola suunnitteli Finnairille!
Heikki Orvola
Karahvi, Karhulan Lasi, 1933
Tämä kaunis lasikarahvi on vuodelta 1933!
Sen valmistaja on Karhulan Lasi, karahvissa on kullan merkki ja vuosileima 1933. Korkeutta tällä karahvilla on noin 30 cm.

Myös alla olevalle lasikaatimelle on ikää kertynyt kiitettävästi. Se on valmistettu 1920-luvulla, valmistaja sama kuin karahvilla eli Karhulan Lasi.

Lasikaadin, Karhulan Lasi
Tekstiilipuolelta löytöjä kodin sisustukseen ovat mm. Printexin vintage-kangas sekä laadukkaasti käsityönä tehdyt tyynynpäälliset, Lato ja Kauriit.
http://www.ajattomatastiat.fi/tuotteet.html?id=15/437189
Tulipunainen, Printex

http://www.ajattomatastiat.fi/tuotteet.html?id=19/398847
Lato, tyynynpäällinen
Tässä muutamia Ajattomien astioiden aarteista, lisää löytyy verkkokaupastamme, www.ajattomatastiat.fi .


2. helmikuuta 2017

23. tammikuuta 2017

Kivi, Iittala + ARVONTA

Tervehdys tammikuu ja uusi vuosi!

Ajattomien astioiden blogin joulutauko venähti melko pitkäksi ja nyt on jo uuden vuoden ensimmäinen kuukausikin melkein paketissa.

Vaikka kaamosaika alkaakin olla pohjoisinta Suomea myöten takanapäin, ei tunnelmaa luovista kynttilöistä tarvitse vielä luopua.

Haluammekin arpoa yhdelle onnekkaalle Iittalan Kivi-kynttilälyhdyn!

Kivi-lyhdyn on suunnitellut Heikki Orvola vuonna 1988. Iittala on valmistanut kynttilälyhtyä useassa eri värissä, arvonnassa oleva lyhty on smaragdin sävyinen.
Kivi-lyhty on yksi Heikki Orvolan suosituimmista muotoilutöistä. Sylinterin mallinen, paksua lasia oleva lyhty on yksinkertaisuudessaan kaunis ja ajaton.

Löytyykö sinun kotoasi Kivi-lyhtyjä tai muita Heikki Orvolan suunnittelemia tuotteita? Jättämällä kommetin alla olevaan kommenttikenttään, osallistut tämän smaragdin vihreän lyhdyn arvontaan.
Arvonta päättyy 2.2.2017 klo 12, voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
Osallistua voit myös Facebookissa!
Kivi, Iittala
Kivi, Iittala
Kivi, Heikki Orvola

19. joulukuuta 2016

Joulutunnelmaa

Tsaikka glögilasit, Iittala
http://www.ajattomatastiat.fi/tuotteet.html?id=6/64828
Joulunpunainen Fenni-kulho, Saara Design
http://www.ajattomatastiat.fi/tuotteet.html?id=35475/
Ajattomien astioiden kynttilävalikoimassa hyviä joulutarjouksia!
Jouluaattoon asti voimassa olevat tarjoukset löydät täältä!

Tunnelmallista joulunodotusta toivottaa Ajattomat astiat